Minä itse :)
Ville, mie ja Ella
Janne, Jani, Ella, Sami ja mie
Julian ja Ellan kans
Jesse ja Janne
Janne, Julia, Jani ja Sväärdi (Miikka)
Tässä vähän halloween-koristelua ;D
lauantai 15. marraskuuta 2014
Halloweenia
Viikko sitten mulla tosiaan oli ne Halloween-synttäri-bileet :D ja hauskaahan meillä oli. Tässäpä teille vähän kuvia illasta :)
keskiviikko 12. marraskuuta 2014
Muutos
Mä aloin tässä yks päivä miettiä itteäni. Ja eniten sitä, miten oon vuosien varrella muuttunu. Se on jännä juttu. Jos vertaa esimerkiks mua muihin nuoriin, mä oon melko ujo ja hiljanen uusien ihmisten kans. Mun on vaikee keksiä sanottavaa, ku muut puhuu jo ihan täysillä. Saatan baurahtaa tai todeta jotain väliin, mutta en tavallaan pääse keskusteluun sisään. Eri asia on sitten, jos mie oon yksin sen uuden/uusien ihmisten kans.
No, otetaan sitten toinen näkökulma asiaan. Eli verrataan mua nyt, vuonna 2014 ja mua 5-vuotiaana. Alotetaan kertomalla, että tuolloin mä vietin suurimman osan päivästäni pöydän alla. Mä pelkäsin kaikkea, ja kaikkia. Taisin jopa hieman pelätä mun sijaisvanhempia (en muista tarkalleen kaikkea, joten pyydän anteeks tätä "ehkättelyä"). Kaikki johtu siitä, etten ollu paljon ihmisten kans ollu, ja suurin osa ihmiskokemuksista oli todella pahoja. Aina kun meille tuli vieraita, tai pihalle ajo auto, mä painelin lähimmän pöydän alle piiloon. (Maailman paras piilopaikka, koska pitkät pöytäliinat). Pelkäsin ihmisten lisäks monia asioita, tuulta, poliiseja, portaita, uimahallin vedenvaihtoluukkuja(en tiiä oikeeta nimeä). En mä ollu ees tottunu syöny mitään, kunnes maistoin maailman parasta hirven jauhelihakastiketta :3
Tähän päivään tultaessa on tapahtunu suuren suuri, hyvä muutos. Eilen kävin kaupassa, tutun kassaneidin kassalla. Ja miten mekin tutustuttiin? Alettiin vaan puhumaan. Eikä mua jännitääny yhtään. Samalla tavalla kävi Subway-myyjän kans, jonka kans ollaan nyt tosi hyviä kavereita. Mä osaan puhua ihmisille. En pelkää sitä enää. Toki mä jännitän, jännitän paljonki, mutta en anna sen estää. Oon päässy suurimmasta osasta mun pelkojaki eroon, ja edelleen jäljellä olevia yritän työstää joka päivä kun mahollista, vaikka se pahaa tekeeki. Toki terve itsesuojeluvaisto ja tuntemattomien pieni varominen on hyvä olla olemassa.
Tähän vaiheeseen mulla tulee aina yks tosi koskettava muisto mieleen niiltä ajoilta ku olin 5-6. Se saa mut aina itkemään. En tiiä miks, kai mä vaan itekki tajuan sen, kuinka paha mun on joskus ollu, ja kuinka vaikeesta elämästä ja kokemuksista mä oon lopulta yli päässy. Mutta siis, oltiin ruokapöydässä syömässä eräs tavallinen arki-ilta. Joku meän perheestä, tais olla isoveli tai isä (ne aina vitsaili ja kiusas), joka kerto hauskan vitsin. Ja mä tunnetusti nauroin. Äiti (sijaisäiti) katto mua, hymyili ja totes "Satu, sä nauroit. Tai siis ensimmäistä kertaa sun silmätki nauro. On ihana nähä että sä oot vihdoinki onnellinen".
Tässä vaiheessa mä en voi mitään muuta, ku kiittää. Kiittää kaikkia ihmisiä, jotka on ollu mun tukena, koko tänä aikana. Etenki mun pitää kiittää mun sijaisperhettä. En ees halua miettiä, missä mä oisin, jos te ette ois tuonu sitä huutavaa, pelottavaa kissaa mulle, ja lohuttanu mua ku tuli itku. Vaikken mä sitä joka päivä sano, se kaikki on joka päivä mielessä, ja tule aina olemaan suurin muutoksen pilari mun elämässä. Voiko tavallinen perhe tehä parempaa maailman hyväks? Pelastaa ihmisen elämän. Nimittäin mun elämän te ainaki pelastitte. Kiitos!
No, otetaan sitten toinen näkökulma asiaan. Eli verrataan mua nyt, vuonna 2014 ja mua 5-vuotiaana. Alotetaan kertomalla, että tuolloin mä vietin suurimman osan päivästäni pöydän alla. Mä pelkäsin kaikkea, ja kaikkia. Taisin jopa hieman pelätä mun sijaisvanhempia (en muista tarkalleen kaikkea, joten pyydän anteeks tätä "ehkättelyä"). Kaikki johtu siitä, etten ollu paljon ihmisten kans ollu, ja suurin osa ihmiskokemuksista oli todella pahoja. Aina kun meille tuli vieraita, tai pihalle ajo auto, mä painelin lähimmän pöydän alle piiloon. (Maailman paras piilopaikka, koska pitkät pöytäliinat). Pelkäsin ihmisten lisäks monia asioita, tuulta, poliiseja, portaita, uimahallin vedenvaihtoluukkuja(en tiiä oikeeta nimeä). En mä ollu ees tottunu syöny mitään, kunnes maistoin maailman parasta hirven jauhelihakastiketta :3
Tähän päivään tultaessa on tapahtunu suuren suuri, hyvä muutos. Eilen kävin kaupassa, tutun kassaneidin kassalla. Ja miten mekin tutustuttiin? Alettiin vaan puhumaan. Eikä mua jännitääny yhtään. Samalla tavalla kävi Subway-myyjän kans, jonka kans ollaan nyt tosi hyviä kavereita. Mä osaan puhua ihmisille. En pelkää sitä enää. Toki mä jännitän, jännitän paljonki, mutta en anna sen estää. Oon päässy suurimmasta osasta mun pelkojaki eroon, ja edelleen jäljellä olevia yritän työstää joka päivä kun mahollista, vaikka se pahaa tekeeki. Toki terve itsesuojeluvaisto ja tuntemattomien pieni varominen on hyvä olla olemassa.
Tähän vaiheeseen mulla tulee aina yks tosi koskettava muisto mieleen niiltä ajoilta ku olin 5-6. Se saa mut aina itkemään. En tiiä miks, kai mä vaan itekki tajuan sen, kuinka paha mun on joskus ollu, ja kuinka vaikeesta elämästä ja kokemuksista mä oon lopulta yli päässy. Mutta siis, oltiin ruokapöydässä syömässä eräs tavallinen arki-ilta. Joku meän perheestä, tais olla isoveli tai isä (ne aina vitsaili ja kiusas), joka kerto hauskan vitsin. Ja mä tunnetusti nauroin. Äiti (sijaisäiti) katto mua, hymyili ja totes "Satu, sä nauroit. Tai siis ensimmäistä kertaa sun silmätki nauro. On ihana nähä että sä oot vihdoinki onnellinen".
Tässä vaiheessa mä en voi mitään muuta, ku kiittää. Kiittää kaikkia ihmisiä, jotka on ollu mun tukena, koko tänä aikana. Etenki mun pitää kiittää mun sijaisperhettä. En ees halua miettiä, missä mä oisin, jos te ette ois tuonu sitä huutavaa, pelottavaa kissaa mulle, ja lohuttanu mua ku tuli itku. Vaikken mä sitä joka päivä sano, se kaikki on joka päivä mielessä, ja tule aina olemaan suurin muutoksen pilari mun elämässä. Voiko tavallinen perhe tehä parempaa maailman hyväks? Pelastaa ihmisen elämän. Nimittäin mun elämän te ainaki pelastitte. Kiitos!
keskiviikko 5. marraskuuta 2014
Reissussa rähjääntyy
Aikaa on taas kulunu jonku verran mun edellisestä postauksesta. Mutta nyt oon taas muutamaa kokemusta rikkaampi, ja voin siis kertoa teillekin mitä on sattunu ja tapahtunu.
Otsikko kertoo jo paljon. Reissattu siis on. Ei hirveen isoa, muttei ihan mitään kauheen pientäkää. Käytii siis ton meän Akatemian porukan (ei siis kaikki ollu mukana) tuol Tampereella. Siellä on kans tollanen samanlainen akatemiamalli käytössä ku meillä, ProAkatemia. Käytiin siis siellä tutustumassa toimintaan ja hakemaan vähän kehitysideoita tuohon meijän vauvaikäseen Akatemiaan.
Mulla on Tampereesta tosi paljon muistoja lapsuusajoilta. Mun isoveli ja -sisko on molemmat asunu siel ja pienempänä siel tuli rampattua joskus useemmanki kerran kesässä. Tosin sillon pääasiana tais olla vaan pääsy Särkänniemeen :D Tällä reissulla (myönnetään!!) mulla oli lähinnä toiveena kokea vähän isomman kaupungin yöelämää, ja sitähän tosiaan tuli koettua. Pakko myöntää, että reissu oli musta enemmän ku onnistunu. Huolimatta siitä, että kävelin baarista mäkkärille sukkasillaan :D Ihmettelette varmaa miks, mutta seisokaa ite 4-5 tuntia 20cm piikkikoroilla ja tanssikaa tosta ajasta suurin osa. Tajuatte sen jälkee, missä kunnossa jalat on, ja kuinka ne ei oikeesti enää kanna. Seuraavana päivänä ne vasta kipeet oliki :D No, tästäki opitaan. Mutta reissu oli aivan täydellinen, ja musta oli ihanaa päästä kattelee vähän niitä maisemia siel. Paljo muistoja tuli mieleen :)
Otsikko kertoo jo paljon. Reissattu siis on. Ei hirveen isoa, muttei ihan mitään kauheen pientäkää. Käytii siis ton meän Akatemian porukan (ei siis kaikki ollu mukana) tuol Tampereella. Siellä on kans tollanen samanlainen akatemiamalli käytössä ku meillä, ProAkatemia. Käytiin siis siellä tutustumassa toimintaan ja hakemaan vähän kehitysideoita tuohon meijän vauvaikäseen Akatemiaan.
Mulla on Tampereesta tosi paljon muistoja lapsuusajoilta. Mun isoveli ja -sisko on molemmat asunu siel ja pienempänä siel tuli rampattua joskus useemmanki kerran kesässä. Tosin sillon pääasiana tais olla vaan pääsy Särkänniemeen :D Tällä reissulla (myönnetään!!) mulla oli lähinnä toiveena kokea vähän isomman kaupungin yöelämää, ja sitähän tosiaan tuli koettua. Pakko myöntää, että reissu oli musta enemmän ku onnistunu. Huolimatta siitä, että kävelin baarista mäkkärille sukkasillaan :D Ihmettelette varmaa miks, mutta seisokaa ite 4-5 tuntia 20cm piikkikoroilla ja tanssikaa tosta ajasta suurin osa. Tajuatte sen jälkee, missä kunnossa jalat on, ja kuinka ne ei oikeesti enää kanna. Seuraavana päivänä ne vasta kipeet oliki :D No, tästäki opitaan. Mutta reissu oli aivan täydellinen, ja musta oli ihanaa päästä kattelee vähän niitä maisemia siel. Paljo muistoja tuli mieleen :)
Tässäpä mun oma asu halloween-bileissä
Tässä kaikki mukana olleet Takovalaiset ja Joonas, meä "ope" (vasemmalla) :D
Ja tässä pelkästään me pirutytöt, valmiina kovaan bailaukseen!! ;)
Tässä pirut pelaa juomapeliä hotellissa ;)
Ja sitte saatte onnitella mua :D Vähän jälessä tosin! Mullahan oli siis synttärit viikko sitte eli 28.10 :D Missä lahjat!? XD Joke Joke! Mutta siis vielä isompi juttu kuulkaas, josta oon aiemminki puhunu ja aika paljonki itse asiassa. Mä sain sen, nimittäi ajokortin!! Eka inssi kusas niin pahasti, etten ees halua puhua siitä. Pannaan se jännityksen piikkiin, ihan kokonaan. Mutta tää uus, se oli se perjantai, ku tääl oli ihan kauhee sää. Katoin aamulla ulos ikkunasta ja kirosin ääneen. En ikinä pääsis siinä ilmassa ajokoetta läpi. Siis jumalaton myrsky, lunta tuli voimalla, mitää ei nähny ja tiet melkee peitossa. Enkä siis koskaa aiemmin ollu lumessa ajanu. Mutta lähin ajoon, rauhallisin mielin. En ees jännittäny paljoa. Ja niin se meni, läpi! Saan kiittää sitä säätä oikeestaan aika pitkälti, koska sen takia sain pari virhettä anteeks :D
Ja tämän hetken kuulumisisa viel. Eli nyt ois taas mun synde-bileitten aika, ja teemana taas vaihteeks Halloween, koska se passaa ajankohdaltaan täydellisesti. Niitä siis tässä järjestelen. Eilen siivosin, tänää sain kaverin äidiltä koristeet lainaan, ja ylihuomenna pitäs alkaa laittamaan ihan tosissaa niitä paikoilleen. :)
Tässäpä viel linkki viimevuotisen halloween-jälkeiseen postaukseen :)
Ja tässä vähän kuvia edellisvuodelta (en ainakaa postauksista löytäny pikaseltaa haettuna):
Hurjaa oli :D en ees muistanu. Muistoja, hyviä sellasia :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)