sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Tulevaisuus??

Hellöyyy my friends! 

Eli siis suomeks sanottuna, hei ystäväiseni :3 Mulle oli (taas) tullu pyyntöä askiin, et pitäs kirjottaa tänne :D oon mä vissii vähä laiska. Tai sitte yksinkertasesti aina unohan. Suurin ongelma, rehellisesti sanottuna, on viime aikoina ollu aiheiden puutteellisuus; ei oo oikeen sattunu mitään, nii en oo tienny mistä kirjottaa. Toisaalta taas on ollu hommaa sen verran, etten oo jaksanu/kerenny alkaa pohtia mitään suurempia aihealueita, joita täällä käsittelis. 

Ihana tuntematon kyselijä onneks ratkas mun pulman. Mä kerroin mun ongelmasta, ja se anto mulle muutaman (aika pirun monta) hyvää aihetta pohdittavaks :) Kiitos ano! 

Tänään siis aattelin pohtia mun tulevaisuutta. Mun tarkotuksena ois matkustaa ajassa eteenpäin vuoteen 2024 (näyttää typerältä -.- ) tähän samaan päivään, samaan kellonaikaan, mutta sen 10 vuotta etiäpäin :)

Istun siis 10 vuoden päästä tässä, kirjottamassa miten mun elämässä menee. On vuosi 2024. Kello on 17.41, eli vähän yli puol kuus sunnuntai-iltana. Mä oon koko päivän pessy pyykkiä. Viikossa sitä kerkee kertyä niin julmetusti. Minä, aviomies ja 3 lasta. Konetta saa siis pyörittää koko päivän näin sunnuntaisin ja yleensä pesen myös keskiviikkosin pari koneellista. Sunnuntai, viimenen päivä viikonlopusta ku saan nauttia vaan ja ainoastaan mun perheen seurasta. Huomenna alkaa taas arkinen puurtaminen meillä kaikilla. 

Mä oon siis töissä tuossa parin kilsan päässä, Tampereen keskustassa. Tai siis töissä ja töissä, pyöritän omaa firmaa. Alaisia mulla on kuus plus tämän hetken työharjottelijat. Tilat on oikeen mukavat ja viihtysät. Enkä puhu vaan omasta mielestä, vaan oon tehny siis kyselyn noille työntekijöille ja asiakkaille. Mun haaveena on aina ollu oma yritys, ja nyt mä voin sanoa, et se ei ollu ollenkaa turha haave. Tää on just se mun juttu. Tuun hyvin toimeen alaisten ja asiakkaiden kanssa. ja turhilta, suurilta konflikaatioiltaki on vältytty. Alkuun tietenki oli omat ongelmansa, niin itse yrityksen perustamisen ku asiakkaidenki kans, mut tähän päästiin kummiski ja nyt kaikki toimii.

Mun perhe, mainitsin siitä tuossa alussa. Eli aviomies, mun ihana Henri ja noi kolme mukulaa (sanon niitä mun rusinoiks), Ella, Säde ja Lukas :) Rakkaimmat maailmassa. Meillä on tällänen omakotitalo (punainen mökki ja perunamaa) täällä Tampereella. Ei keskustassa, mutta ei liian kaukanakaan. Turvallista asuinaluetta. Henri on töissä paikallisessa logistiikkafirmassa, ja tekee ajoja tällä alueella. Ei onneks sellasia pitkiä, korkeintaan parin päivän reissuja, ettei ihan viikkoja oo pois kotoa kumminkaa. Miten mie yksin noiden meän villiveikkojen kans sitte pärjäisin :D 

Ainii, ja on meillä koira, Vili :3 NovaScotian noutaja, joka tulee tosi hyvin toimeen lasten kanssa. Tuolla ne nytkin pihalla leikkii. Villiä on meno, mutta väsyttävätpähän ainaki ittensä näin iltaa kohen. Mä niin tiiän, mikä huuto ja suuttuminen siit tulee ku mä puolen tunnin päästä käsken ne tuolta sisälle syömää :D En tajua miten niillä riittää noin paljon virtaa. Oispa itelläki...



Ehkä mä saan sitä virtaa sitten ens viikonloppuna. Tarkotus ois lähtä vähän viihteelle perjantaina tyttöporukan kans. Henri jää vahtimaan mukuloita (kerranki xD ), että mie saan vähän ottaa omaa aikaa. Lähetään siis noiden mun kolmen parhaan ystävän kans syömään ja sitten alotellaan jonku luona (ei tosin mun, kuten varmaa arvasitte) ja mennään käväsee keskustassa jossain mestassa. Ihan niinku sillon nuorena. Tosin enää sitä ei voi harrastaa niin usein. Ehkä toisaalta ihan hyvä vaan. 

Nyt mä voisin lopetella ja alkaa valmistelee ruokaa noille rusinoille. Pitää laittaa teille ens kerralla tänne jotain ihan höpöjä kuvia niistä. On ne vaan niin sulosia :D

Siinäpä teille kirjotus 10 vuoden päästä :) Toivottavasti ainaki. Eiköhän tossa aika pitkälti ollu kaikki sellanen tarpeellinen, mistä haaveilen ja mitä toivon. Nyt vaan peukut pystyyn, et kaikki menee, niinku on suunnitellu ja tää elämä johtais johonki hyvään :)


tiistai 2. syyskuuta 2014

HöpöPäivää

Iltoja kaikille :3

Tänään on sattunu ihan julmetusti kaikkea. Niin hyvää ku huonoaki. Ja lisäks jotain niin outoa, ettei mitää järkeä. Pakko sanoa, ettei näin paljo kokemusta oo tainnu aiempiin päiviin koskaa sisältyä. No alotetaan aamusta. Tai... päivästä.

Mulla siis oli ajo tänään. Kahen aikaan päivällä. Mulla on ollu tänä kesänä huonoja ajoja, helvetin huonoja ajoja, hyviä ajoja ja helvetin hyviä ajoja. Tänään oli taas huono päivä. En tajua, miks mä ressaan niin pienistä asioista. Oon ihan kauheen säikky liikenteessä, pelkään monia tilanteita ja panikoidun. Periatteessa ajamisesta ei välillä tuu mitää. Ja pahinhan tässä on se, että mulla ois inssi kahen ajotunnin päässä -.- Opettaja sanoo, et taito löytyy, oon hyvä ajamaan, mutta usko itteeni puuttuu. Ja se hemmetinmoinen panikointi pahentaa ja paljon. En vaa tajua mitä mun pitäs tehä.. eikä tunnnu tietävän kukaa muukaa. Tuurilla kai se on mentävä kokeilee sitä inssiä. 

Sitte, tulin ajolta ja tsekkasin ton mun puhelimen. Mun poikakaveri oli soittanu 3 kertaa ja laittanu jumalattomasti viestejä. Yhen kerkesin lukea, enneku soitin sille. Viesti siis kuulu suunnillee näin: "jos sua ei ala näkymään, joudun rikkoo ton oven". Siinä vaiheessa siis nappasin sen puhelimen korvalle ja soitin. Uutiset oli hemmetin outoja. Se oli jääny mun makkariin jumiin. Mun makkarin ovessa siis on sellane vanhanaikane lukkosysteemi, johon mulla ei tosin oo avaimia. Se kahvaki on ollu ränklä jo pitkään aikaa, ja välillä juminu se ovi. Nyt se oli kuitenki jääny kokonaan kiini. Mä yritin omalla voimallani hakata ja potkia sitä (aukeaa siis makkariin päin), mutta ei mitää. se ei hievahtanukkaa. Sitte soitin apua. Ensimmäisenä Ovenialle, josta soittivat huoltomiehelle, joka sitte saapu 10 minsan päästä oven taakse, sorkkarauta olalla. No sillä ei kauaa menny ku avas sen oven. Ei hemmetti, oltii molemmat niin helpottuneita. Se raukka kärsi ja huusi siellä ihan hulluna ja ahistu. No, kuka tahansahan tollasessa tilanteessa panikoitus. On se huone iso, ei siinä, mutta ku tietää, ettei sielt pääse ulos... :/ 

Vähä aikaa istuskeltii ja naureskeltii tilanteelle, enneku se lähti kotiansa. Siitähä se riemu repes. Mä aloin siivoomaa. Mun kämppä on sen verra iso, et harvoin jaksan sitä kokonaan siivota (ja ei, en ole laiska XD). Siivoan huoneen tai kaks kerralaan ja jatkan parin päivän päästä, mutta tänäänpä mä siivosin koko kämpän, pesin peitot, pyyhin pölyn jopa vaikeimmista ja korkeimmistaki paikoista. Tanssiskelin ja nautin siitä tunteesta. Ja samalla naureskelin ittelleni, et mikä ihme mua vaivaa XD Oon tullu hulluks vissii. No, ainakaa en huonolla tavalla :DD

Sitte ne ihanat uutiset! Mä omistan kamot!! Siis armeijahousut :D ihanat!! Ja arvatkaa mikä parasta!? en maksanu niistä mitää. Normaalisti melko kallista. Kaisa-vaimolla (lue: hemmetin rakas ja tärkeä ystäväihminen) oli vaatteita menossa kirpparille ja se käski mun tsekata ne läpi. Avasin sen kassin, ja näin ne! Ne ihanat housut, joita olin  kuolannu siitä asti, ku Kaisa ne osti. No kokeilin niitä, ja ei juma!!! Ne oli täydelliset. Ja ku olin aikani niitä vaatteita laavaillu ja testaillu ja ihastellu ja muuta vastaava, mä kysyin, et paljonko se haluaa niistä. Ja vastaus: "en mitää." Käskin sen sanoa jotain koska oli kuiteski kirppikselle viemässä. Se vaan sano, et jos niistä on mulle iloa ja pääsee eroon, nii ei tarvii maksaa mitää Ö.ö Olin yhtäaikaa ihan äimänä ja onnelline :) Ne housut on mun uus rakkaus <3 Laitan teille tähän kuvaa. (kökkö kuva, mutta kelpaa) 





Ja paitana siis Bullet for my Valentine :3


Siinäpä ne mun kuulumiset suunnillee oli :3